Yrittäjätarinani ja vähän muutakin

Kokkolan Sokoksella oli kerran joulupukkikuvaus. Olen 4-vuotias.

Olen itse kiinnostunut toisten yrittäjien tarinoista. Siis siitä matkasta, minkä he ovat tehneet päästäkseen tähän aikaan ja paikkaan. Miltei jokaiselta löytyy jokin tietty hetki tai tapahtuma, mikä on näyttänyt suunnan tai sitten ajautuminen yrittäjäksi on tapahtunut kuin huomaamatta, pienten valintojen kautta, niin kuin minullakin:

Synnyin Kokkolassa perheeseen, jossa yrittäjyys alkoi myös olosuhteiden niin ohjatessa. Isäni harrasti kalastusta josta tuli hänelle myöhemmin ammatti. Musiikki ja soittaminen kulkivat myös siinä rinnalla ja sairastuttuaan vaikeaan iskiakseen vaihtoi hän ammattia ostamalla äänitysstudion. 90-luvun alussa hän kuitenkin sai työelämästä tarpeekseen viisikymppisenä, myi firman sekä talon ja muutti äidin sekä pikkuveljeni kanssa Lappiin ja alkoi kullankaivajaksi. Hänellä meni työelämä siis siten, että harrastuksesta tuli aina pikkuhiljaa se leipätyö. Isä soitti eri tanssiorkestereissa ja soittaa edelleen, yli 70-vuotiaana, eikä loppua näy.

Äitini on ollut enimmän osan elämästäni kotirouvana, mutta hänelläkin oli yksi yrittäjyysvaihe 70-80-lukujen vaiheilla. Hän laittoi ystävättärensä kanssa lastenvaateliikkeen Kokkolaan ja kaverukset pitivät sitä muutaman vuoden. Eli periaatteessa olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni yrittäjäperheessä.

Oma yrittäjätaipaleeni alkoi vuonna 2001 valmistuttuani Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafisen suunnittelun linjalta Raahessa. Mutta sitä ennen olin ehtinyt työskennellä "entisessä elämässäni" Kokkolassa monenlaisissa töissä. Peruskoulutukseltani olen merkonomi, Kokkolan kauppaoppilaitoksesta markkinointilinjalta. Sen jälkeen lähdin vuodeksi Lontooseen au-pairiksi, josta palatessani tein mm. ravintola-alan töitä sekä toimin myyjänä kirjakaupassa.

Ensimmäisen pitempiaikaisen työrupeaman tein Kokkolan kaupungintalolla. Menin sinne ensin puoleksi vuodeksi työllistämistuella, mutta pesti piteni neljään vuoteen ja olin tuona aikana toimistosihteerinä sekä kanslistina, mutta aina määräaikaisena. Vakinaisen työn toive täyttyi sitten päästessäni Muotitalo Åströmille ensin nuoriso-osastonhoitajan äitiyslomasijaiseksi ja sitten vaatemyyjäksi. Siellä vierähti seitsemisen vuotta kunnes esimieheni sanoi: "Tiedätkö Merja, näitä farkkuja pystyy myymään kuka tahansa, mutta niiden mainostaminen vois olla sun juttu". Olin ajautunut (kuten kaupungintalollakin) jostain syystä enempi ja enempi visuaalisiin töihin. Laadin lehti-ilmoituksia, tekstasin kylttejä, kirjoitin radiomainoksia... Onneksi kohdalleni osui pomo, joka näki minussa potentiaalia mainosalalle.

Hain vuoden virkavapaata ja lähdin opiskelemaan Kauhajoelle kansanopistoon graafista suunnittelua. Sen vuoden aikana tajusin, että tämähän on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä, mutta en vain ole osannut tälle alalle hakeutua. Vuosi KEO:lla meni nopeasti ja päätin hakea jatkokoulutukseen. Olin tuolloin 31-vuotias. Hain kolmeen eri kouluun ja Lybeckerille Raaheen pääsin, 130 km päähän kotikaupungistani. Vuokrasin asunnon lehti-ilmoituksen perusteella ja näin asunnon ensimmäistä kertaa kantaessani kalusteet sisään.

Elämäni muuttui kertaheitolla. Entinen jäi Kokkolaan avioerossa ja uusi tulevaisuus pelotti vieraassa kaupungissa jossa en tuntenut ketään. Raahe otti tulokkaan kuitenkin avosylin vastaan ja jo puolen vuoden päästä minulla oli opiskelujen lisäksi työpaikka, harrastuksia ja uusi ihmissuhde. Kyllä se tästä, totesin.

Neljä vuotta opiskeltuani valmistuin medianomiksi graafisen suunnittelun suuntausvaihtoehdosta. Mutta jälleen olin tienristeyksessä, että mitäs nyt? Lähteäkö muualle töihin kun ei Raahessa ollut alan hommia tarjolla, vaiko luoda työpaikka itselleni? Jälkimmäinen vaihtoehto houkutteli enemmän ja niinpä ystävien sekä Raahen Seudun ilmoitusvalmistuksessa työskentelyni aikana muihin yrittäjiin solmittujen kontaktien kehoituksesta perustin Idea Illuusian 11.6.2001.

Tuo kevät 2001 oli muutenkin muutosten aikaa elämässäni: Ostimme avomieheni kanssa talon ja päätimme mennä naimisiin kesällä. Kaiken lisäksi onnistuimme pitkässä "projektissamme" ja huomasin olevani raskaana. Kaikki tämä yrityksen perustamisen kanssa samaan aikaan. Mutta kun sitä on uuden edessä ja innoissaan, niin kyllähän sitä jaksaa. Työpaikkani oli kotona, kalustin yhden kamarin toimistoksi ja parin lehtijutun jälkeen kiiri kaupungissa huhu, että viimeinkin Raahessa on mainostoimisto.

Sain asiakkaita samaa vauhtia kasvavan vatsani kanssa. Välillä oli pieniä epäuskon hetkiä, varsinkin mennessäni asiakastapaamiseen ja ensimmäinen mikä huoneeseen astuessani näkyi, oli valtava vatsa. Selitä siinä sitten että "juu kyllä tällä toiminnallani on jatkuvuutta, ei tämä lapsi mitään muuta..."

Vauva syntyi sitten maaliskuussa 2002, pieni Iiris-tyttönen, 11 vuotta esikoiseni Erikan jälkeen. Pidin puoli vuotta äitiyslomaa ja annoin kolme kuukautta omasta lomastani miehelleni, joka hoiti Iiristä kotona samalla kun minä tein töitä. Äitiyslomalla on lupa tehdä töitä sunnuntaisin, joten olin hoitanut joitakin asiakkuuksia äitiyslomani aikanakin. Janin mentyä töihin jatkoin töitä MLL:n lastenhoitajan avulla. Hän tuli kotiimme hoitamaan Iiristä ja minä olin samassa talossa kumminkin koko ajan. Järjestely oli hyvä.

Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua työn ja vapaa-ajan raja liian häilyvältä. Kotitoimisto ei ollutkaan enää hyvä juttu. En osannut jättää töitä tekemättä, vaan ajattelin aina iltaisin, että "teenpä tämän homman vielä pois huomiselta...", mutta eiväthän ne koskaan pois olleet, vaan aina riitti arbeitia vielä seuraavillekin huomisille. Päivät venyivät. Välillä kävin täyttämässä tiskikonetta ja tyhjentämässä pyykkejä jne. Oli pakko alkaa miettiä muita ratkaisuja.

Ensimmäinen toimistotilani sijaitsi Softpoliksen A-talossa. Yksi huone omalla sisäänkäynnillä pitkän käytävän päässä. Siinä viihdyin pari vuotta kunnes tuli ajankohtaiseksi palkata työntekijä. Minulla oli ollut harjoittelijoita ja kesätyöntekijäkin jo aiemmin, mutta pari isoa asiakasta työllisti minua melko kokoaikaisesti, joten apulainen oli saatava. Seuraava toimisto oli saman rakennuskompleksin B-talossa ja siellä kaksi huonetta ja keittiö. Veera tuli minulle töihin ja asetuimme taloksi. Valitettavasti ilo oli lyhytaikainen. Tämä silloinen iso asiakkaani päättikin siirtää mainostuotantonsa omaksi työkseen ja palkkasi henkilön yritykseensä niitä tekemään. Silloin ei minullakaan ollut enää varaa pitää työntekijää. Mikä muuten on melko kallista Suomessa muutenkin... mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe ;)

Tunsin kuitenkin olevani vähän syrjässä, se olin minä, jonka piti aina lähteä asiakkaiden luokse ja joskus päivät olivat hyvinkin repaleisia kulkiessani ympäri kaupunkia palaveeraamassa. Eräänä päivänä huomasin Kauppaporvarin ala-aulassa vapautuvan pienen 34 neliön liiketilan. Kävin katsomassa ja ihastuin; tämä on minun! Syksyllä 2007 muutin kolmannen kerran ja tunsin tulleeni kotiin. Lokaatio oli loistava! Olin kaiken keskellä, kaupungin sydämessä, samassa talossa hotelli-ravintola, Valintatalo seinän takana, sekä kymmenisen muuta liiketilaa. Vuokrakin oli kohtuullinen. Kyllä nyt kelpasi.

Samoihin aikoihin toimistoni vahvuuteen tuli ihana Heidi. Hän oli valmistumassa Tampereen AMK:sta mediatuottajaksi ja tarvitsi harjoittelupaikkaa. Tämä nuori nainen oli varsinainen tehopakkaus. Pian minusta alkoi tuntua siltä, että kyllä nyt pitää tehdä jotain että saisin hänet pidettyä. Niinpä suunnittelimme yhdessä Raahen seudun yrityspalvelujen kanssa kehityshankkeen, missä Heidillä olisi oma tehtävä yritykseni aputoiminimi Funfaarin leivissä. Tarkoitus oli järjestää tapahtumia kaupunkilaisille ja tilaisuuksia yrityksille, mikä oli hänen osaamisalaansa koulusta valmistuttuaan.

Pari vuotta menikin ihan kivasti, mutta kun hankkeen rahoitus loppui, ei Funfaari sittenkään jaksanut Heidiä elättää. Raahen kokoisessa kaupungissa ei riitä väkeä kaikkiin konsertteihin, näytelmiin, stand-uppeihin ym. mitä olisi pitänyt järjestää leivän saamiseksi. Ei vielä silloin. Valitettavasti jouduin luopumaan Heidistäkin, mikä oli sydäntäsärkevää. Vaikka liikevaihto kasvoi meidän kahden työn tuloksena, niin itselleni yrittäjänä jäi vähemmän palkkaa kuin mitä yksin tehdessäni jäi, ja sehän ei tietenkään ole järkevää liiketoimintaa, että yrittäjä maksaa oman palkkansa työntekijälleen, eihän?

(Välihuomautus) Voi kauhia, melkoinen eepos tästä tulossa... No, lukekoon ken jaksaa ;)

Olemme siis vuodessa 2010. Palaan viisi vuotta taaksepäin, jos ei haittaa? Nimittäin 2005 tapahtui mielenkiintoisia juttuja. Olin liittynyt aiemmin Raahenseudun Yrittäjiin ja minulta kysyttiin olisinko kiinnostunut ryhtymään heidän puheenjohtajakseen. Ei vissiin kovasti ollut hinkua tuohon pestiin ja halusivat uutta verta yhdistyksen toimintaan. Pari päivää mietittyäni suostuin ehdolle ja niin syyskokouksessa kävi, että minut valittiin (tosin arvalla, koska oli ilmaantunut toinenkin ehdokas ja meidän välillämme äänet menivät tasan, joten arpaonni ratkaisi).

Siitä alkoi muutaman vuoden yhdistysrumba. Ensin paikallisyhdistyksessä, sitten Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksessa ja vielä pari vuotta hallituksen työvaliokunnassa. Teille, jotka ette koskaan ole yrittäjäyhdistyksen kuvioissa olleet mukana, eivät nämä sano mitään, mutta muut tietävät, että aika paljon on liikkeellelähtöjä ja tilaisuuksia, missä olla mukana. Muutama vuosi minullakin meni, että tapahtumia, koulutuksia, juhlia ym. oli viikottain, ja joskus montakin kertaa viikossa. Mutta en valita, aikansa kutakin. Sain näköalapaikan yrittäjien asioidenhoitoon ja kontakteja, mitkä vasta-aloittaneelle yrittäjälle olivat tärkeitä. Viisi vuotta meni hujauksessa, mutta vääjäämättä väsy tuli ja oli aika tehdä jotain muuta, kuten kehittää omaa yritystä.

Lähestymme näitä päiviä. Toimintani on vakiintunutta. Asiakkaita on vuosien mittaan ollut satoja. Osa one-off -tyyppisiä, mutta monet ovat jääneetkin ja osasta on tullut ystäviäni. Muutama ihana asiakas on ollut mukana ihan alusta asti ja edelleen teemme yhteistyötä.

Vuoden 2014 alussa tajusin yhtäkkiä että eläkeikään on enää alle 15 vuotta. Mitä minulle jää kun se aika koittaa? Yritykseni arvo on minussa, ideoissani, hiirikädessä. Ei tätä kukaan osta, kun minun työpanoksestani aika jättää. Sain ajatuksen harrastaa pakkosäästämistä. Toki vapaaehtoinen eläkevakuutus minulla on ollut jo toistakymmentä vuotta, mutta tarkoitan jotain konkreettista. Soitin vuokraisännälleni ja kysyin myisikö hän minulle tämän nykyisen toimistoni. Hän mietti viikonlopun yli ja soitti takaisin kertoen, että voisipa hän myydäkin. Marssin pankkiin ja sovin kuukausierät 15 vuodelle. Eli kun ensimmäinen eläkepäivä koittaa, on minulla oma liiketila, jonka voin joko myydä tai laittaa vuokralle. Jotain tuloa vielä senkin jälkeen. Hyvä minä.

- - - - -

Ylläolevan kirjoitin pari vuotta sitten. Nytpä lisään viimeisimmät kuulumiset, eli yritystoimintani supistuu pikkuhiljaa... Olen aloittamassa 23.10.2017 Raahen kaupungin kulttuuripalveluissa tapahtumasihteerinä. Siirtyminen palkkatöihin pitkän yrittäjyysjakson jälkeen tuntuu haikealta, mutta tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin houkuttelevana ja en malta odottaa uusiin haasteisiin astumista! Kaikkea hyvää sinulle tämän pitkän sepustuksen lukija, toivo samaa myös minulle <3.